No, ei se niin yksselitteistä oo. Mut mä koin jotain yhden leffan aikana, josta musta suli jotain ikävää, kelvotonta ja turhaa ja tilalle tuli uudenlaista intohimoa, kiinnostusta ja uteliaisuutta, ja ennen kaikkea vapautta. Mä oon yhtäkkiä jotenkin heränny henkiin ja se tuntuu aivan mielettömän ihanalta. Eikä tää kakkosena oleminenkaan ihan paskimmasta päästä oo. On ihmeellistä miten yhtäkkiä elämään tupsahtaa ihminen (joka on jo pitkää ollu siinä) ja kokee mut jotenkin niin hurmaavana. Mä oon kauan ja pitkään taistellu sen kanssa, et mä oon ainoa joka on ajatellu niin, ja muut on muita, eikä ne nää. Ja se on harmittanu. Ei sen oo tarkotuskaan olla niin, että kaikki hurmaantuis musta ja söis mun kädestä. Mut harmittaa eniten se, että kun niin ei tapahdu, niin mä vaivun johonkin itsesääliin heti. Ja nyt mun elämässä on ihminen, joka löytää musta koko ajan jotain eikä kyllästy ja sano et heippa tai hasta la vista, babe. Niin on aina ennen käyny. Ne on ollu vääränlaisia ihmisiä, ja mä oon jotenki antautunu ja alistunu sen ajatuksen edessä et suurin osa ihmisistä on sitä mieltä joten sen täytyy olla totta, mussa on ollu pakko olla jotain hyvin epäkelpoista. Mut nyt musta tuntuu, et mä oon saanu vastakaikua sille mitä ite koen itestäni. Ja se on paljon varmempaa ku vuosien todistelut epäkelpoisuudesta. Oonhan mä ennenki kohdannu kaikenlaista epärehellisyyttä ja iteki sortunu siihen ku en oo parempaan kyenny, mut tässä kohtaa mä vaistoon, tai siis mä en vaistoa sitä. Mussa olis hälytyskellot alkanu soimaan jo aikoja sitten, jos niin olis, jos se toinen olis epärehellinen. Onhan ne aina ennenki soinee, mä en oo vaan halunnu kuulla niitä.
Mulla on tenttiviikko, ja yhdestä sain jo hylsyn. Mul on siis vasta yks takana. Helvetin hyvin alko, puhumattakaan siitä yhdestä kurssista jota ei tentitty vaan se koostu monesta eri osasta. Seki meni penkin alle, mut nippa nappa läpi. Vähä vituttaa ja vatuttaa, mut elämä on. Ikuinen nykyhetki ellei muuta.
